Nyt tulee sellaista tekstiä, että jos olet vahvasti jonkun uskontokunnan puolella etkä millään meinaa kestää sitä, että joku muu voi olla eri mieltä, tai jos haluat välttämättä tuomita ajatukseni, niin suosittelen, että lopetat lukemisen tähän. Jos et lopeta, ni älä tuomitse! Kommentoida saat, mutta toivon, että säyseään ja rakentavaan sävyyn! =)

Ja mikäli olet kokenut keskenmenon tai läheisen kuoleman, etkä ole valmis kuulemaan yleisimmästä ajatuskannasta poikkeavaa teoriaa, ni älä lue eteenpäin! Kirjoitan siitä aiheesta-oisko se sitte buddhalaisuuden- teoriaa hahmotellen.

Jos jatkat lukemista, ni muista että olen varoittanut!

Olen perheestä, jossa isovanhemmat on aika uskovaista sakkia (ev lut kirkko), omat vanhemmat on sellasia kirkkopyhäuskovia ja me lapset ollaan sit sellasii vähemmän uskovaisia tai uskonrituaaleja noudattavia. Ev lut kirkkolaisia ollaan, mut siinäpä se sit taitaa ollakin. On riparit käyty, avioliitot ja kodit siunattu sekä veljen poika kastettu, mut enempiä ei taida uskonto elämässä näkyä.

Itse olin teininä kovinkin aktiivinen srk nuori, joka olin jopa kahdella riparilla isosena ja yritin MUKA "pelastaa" kirkkouskon ulkopuolelle kääntyviä ikätovereitani =P

Lukioiässä kuitenkin alkoi sit arvelluttamaan, että onko asiat niin ku kirkko kertoo olevan... aloin kyseenalaistamaan kaikkea ja etsimään vastauksia muista uskontokunnista. Asiat sen kuin hämmensi enemmän ja enemmän, joten luovutin ja sanouduin irti koko ajattelusta. Kirkon jäseneksi jäin - ja olen edelleen... Sillä onhan tuollainen kyseenalaistaminen henkistä kasvua ja ehkä uskon yksi tarkoituskin - pitää AJATELLA asioita.

Sitten tuli vaihe, että kritisoin koko uskonto-ajatusta! MIKSI uskonnon varjolla voidaan sotia, syrjiä ja hajoittaa maailmaa?? Miksei sitten ole vain yhtä uskoa, jonka kaikki tulkitsisi samoin... miksi uskon varjolla saa tehdä mitä vain ja anteeksi annolla kaikki tekeminen on unohdettu...

Aloin ääneenkin puhua näistä asioista, mutta suurimmalta osin sain vastustusta. Jätinpä sitten asiat sikseen.

Eilen luin kirjaa, jossa henkilö tunnustautui agnostikoksi, googletin sitten sen, ja löysin termin ajattelumaailmalleni!!! En ala tähän niitä kirjoittamaan, googlettakaa ja lukekaa wikipediasta. Täytyy itsekin tutustua tarkemmin, etten iha väärin perustein tunnustaudu agnostikoksi =) mutta jo tieto siitä että moni muukin ajattelee näin sekavasti, helpotti oloa =)

Näihin ajatuksiin oon siis päätynyt siksi, että olen miettinyt että miksi tapahtuu kaikkea tällaista: lapsettomuutta, "liian aikaisia" kuolemia, keskoisuuksia, keskenmenoja yms yms. Miksi AINA sanotaan, että "vielä ei ole sen aika, että te saisitte lapsen" "kyllä teille sitten lapsi suodaan, kun on sen aika" "kyllä sitten kun Jumala suo, te saatte lapsen" "keskenmenolla/kuolemalla on ollut joku tarkoitus" "Jumala on määrännyt että niin käy"    JNE JNE JNE PLAA PLAA PLAA!!!

Käsittämätöntä, että maailmankaikkeuden HYVÄ on päättänyt koetella ihmisiä niin! No siihen sanotaan sitten, että myös saatana on sotkenut sormensa peliin.... JOO JOO siis hyvä ja paha taistelee IHMISTEN välityksellä. On se aika raakaa!!!!

Eräs MIELENKIINTOINEN perustelu oli sellainen, että kaikki johtuu entisestä elämästä ja karmasta! Että vanhempien ja vanhempien sekä lapsen sielut ovat aikaisemmassa elämässään sopineet, että jossain toisessa elämässä tehdään niin ja näin ja noin. Itse ajattelin tuosta, että sieluilla on siis jäänyt joku asia edellisessä elämässään kesken, ja siten tässä elämässä palaavat tekemään tehtävänsä loppuun. Tuo on sinänsä loogista, että JOKAINEN joka joutuu näitä tässä elämässä vastoinkäymisiltä tuntuvia asioita kokemaan, muuttuu ihmisenä aivan varmasti! Näin ollen sielujen sopimus on toteutunut... Jos vaikkapa mun ja mieheni sielut ovat sopineet edellisessä elämässä, että tässä elämässä meidän sielujen on yhdistyttävä, jotta sielumme saavat tehdä tehtäväänsä - ja meidän sielujemme seuraksi ei huolti/tarvita biologisten lasten sieluja.

Mutta mun järki ei siltikään pysty löytämään mitään tehtävää tai keskeneräistä tehtävää, joka hyötyisi siitä että meille ei suoda muiden sielujen (biologisen lapsen sielun) yhteistyötä... mutta ehkä mun ei sitä kuulu kesken sielujemme tehtävän tietääkään...

Toisaalta, se että sielumme on päättänyt, että me ilmoittauduimme tukiperhetoimintaan ja olemme valmiita adopitoon, ni ehkä se on se meidän tehtävämme... tai siis sielujemme tehtävä...

EN TIEDÄ!!! Törmäsin asiaan vasta tänään, joten en voi vielä olettaa että tietäisin asiasta tarpeeksi, jotta voisin analysoida enemmän.

Perusteluista kävi ilmi myös, että keskenmenot keskosuudet ja lapsen kuolema... niilläkin on ollut suunnitelmansa tehtävänsä ja tarkoituksena... se tuntui aluksi hemmetin raa'alta, mutta enemmän asiaa mietittyäni, sehän on lohdullista... vanhempien ja lapsen sielut ovat sopineet aikaisemmassa elämässä, että he kohtaavat HETKEKSI seuraavassa elämässä ja siten saattavat tehtävänsä loppuun... olisiko vauvan sielun tehtävä ollut kasvattaa niitä vanhempien sieluja....

Mutta mitä väärää vanhempien sieluissa on voinut tapahtua, jotta tässä elämässä pienen sielun lyhyt vierailu olisi oikea tapa sieluja kasvattaa.... kyse on kuitenkin IHMISMIELESTÄ joka voi tehdä vaikka minkälaisia temppuja, jos joutuu solmuun... eli jos KAIKELLA on tarkoituksensa ni mikä tarkoitus on sitten väkivallalla vihalla ja sorrolla...

Mulla syyhyää tiedonjano ja haluaisin HETI tutustua asioihin paremmin...mutta mulla ei ole aikaa... annan asioiden hautua! Näen itseni ensi kesässä makaamassa uudella nurmikollamme viltillä ja lukemassa kirjallisutta tästä aiheesta...

Kun olen saanut enemmän tietoa, niin voi olla että joudun pyörtämään kaiken edellä kirjoittamani. Tulin ehkä liian aikaisin kirjoittamaan asiasta tänne, sillä en ole vielä käsitellyt sitä enkä ole saanut tarkempia perusteluja enkä mitään...

ÄLKÄÄ SIIS TUOMITKO!!! tämä on vasta tiedon sulattamista ja tiedon lisämäärän vastaanottamiseen valmistautumista!

Ja kun tämä asia on täällä yläällä, niin muistan tutkia asioita enemmän.

Ja olisihan se lohdullista tietää, että vauvan ja vanhempien sielut ovat YHDESSÄ sopineet tämän elämän tapahtumista... Eli että vauvan sielu on ollut tietoinen tehtävästään... on vauva sitten elänyt tai kuollut, jälkensä hän on silti jättänyt. Ja täytyy sanoa että jälki on jäänyt vaikka koskaan en ole sisälläni toisen sielua kantanutkaan!

Ei nyt alkaa ajatukset poukkoilemaan liikaa, ja se taitaa olla merkki siitä, että "lopeta satu kirjoittaminen, kun et asiasta mitään vielä tiedä"

Mutta kertokaa toki RAKENTAVASTI omia mielipiteitänne, ni avarran ajatuksiani vielä enemmän!

Nyt olen niin hämmentynyt, että en tiedä rakastanko maailmaa vai en... mutta ehdin miettimään sitä myöhemmin!

PS Jos alun varoituksistani huolimatta luit tämän ja olet nyt pahoittanut mielesi tai tunnet suurta vastarintaa asioita kohtaan, ni muista että VAROITIN! ja muista että saat kyllä sanoa sanottavasi! Mä EN TIEDÄ itekään mitä ajattelen ja mitä mieltä olen - ahmin vain erilaista tietoutta - ja siksi otan myö rakentavalla tavalla annetun palautteen vastaan, sillä haluan silläkin avartaa mieltäni =P