mä taistelen ristiriitaisuuksien tahtotilassa!!! Mä en haluais ajatella asioita ollenkaan!! Mut sit toisaalta mä en haluis mitään muuta miettiäkkään!!

No se pääajatus on tietysti se, että ME HALUTAAN LAPSI!!! Jaa miksikö... sitä on vaikea selittää, ku ei siitä lapsiperheen arjesta kuitenkaa oikeesti tiiä mitään... Mut jokaisella ihmisellähän on mielikuva siitä, mitä se arki sitten olisi - ja ennenkaikke, että mistä jää paitsi jos ei ole lasta... Ja mulla pyörii ny mielessä miljoona eri asiaa, mistä me jäähään paitsi - en nyt luettele niitä, mutta... jokainen lapseton tietää varmasti, mitä asioita ajattelen =P ja jokainen lapsellinen tietää, mistä me jäämme paitsi.

Ja ristiriitaisuutta EI aiheuta se, että miettisin täälä, että kuinka elämä oiskaan helppoa ilman lasta - mutta haluaisin silti lapsen... EI! Mä oon niin valmis luopumaan KAIKESTA tästä tylsän helposta arjesta!! Kunhan saisin elää lapsiperheen arkea - vaikka väsyneenä!! Mutta taatusti onnellisena =P Mä olisin NIIN valmis luopumaan siitä, että vaa löhöisin telkan ääressä ja surffaisin kanavalta kanavalle, ku mikään ohjelma ei kiinnosta... Mä oisin niin valmis luopumaan siitä, että vaan kävelisin eestaas kotitaloa miettien, et mitä tekis... Mä oisin niin valmis luopumaan vaikka puolen tunnin suihkuista (hih joo joskus menee oikeestiki ehkä puoltuntii)... Mä oisin niin valmis luopumaan siitä, että hyppäisin autoon ja ajaisin jonnekki kyläileen tai soppaileen, ku ei kerta kotona jaksa tehä mitään... OLISIN NIIN VALMIS!!

Olisin myös erittäin valmis siihen, että arjen askareet vaikeutuis... et olis lapsi, jota pitäis kanniskella tai vahtia, ettei se kiipeile pöydille tai törmäile takan reunaan... et pitäs tehä ruoka yhdellä kädellä ja yhdellä silmällä, kun toinen käsi ja toinen silmä tarkkailis lasta...

NO ANYWAY!

Ristiriitaisuutta tuottaa nyt iha pirusti se, että mä haluaisin perua koko meidän seuraavan hoidon ja hypätä adoptiojonoon!!! Adoptioprosessi on HIDAS mutta siinä mentäs sentään kuitenki KOKOAJAN eteenpäin!! Näis hoidois ku tuleee vaan kokoajan taukoa tauon perään... turhaa odottelua ja mielen kiristämistä ja tunteiden pidättelemistä!! Mä niin haluaisin soittaa polille että "PERKELE MIKÄ SIELLÄ KESTÄÄ!!!" ja vaatia täsmätietoa siitä, että MILLOIN me vihdoin taas päästään... Mut sit ku oon noin aattellu, ni sit taas HETI aattelen, että "EI SATU!!! noin ei saa ajatella!!! sillä siellä tehdään ihan taukoamatta hoitoja MUILLE yhtä epätoivoisille tai epätoivoisemmillekin!!"

Sit haluaisin soittaa adoptiosossullekin, että Aloitetaan vain sittenkin heti!! Et kyl me sitteki halutaan aloittaa kotiselvitys yhtäaikaa ku on tää vipa hoitoki... Mutta ku oma sielu vaan ei anna periks!!! Me ku molemmat ajatellaan niin, että me ei millään voida viedä kahdesta eri paikasta jonotuspaikkaa joltain muulta...ja et sit ois tosi inhottava soittaa sossulle, että "lopetetaan sittekki tää adoptioprosessi, ku meidän hoito tuottikin tulosta"

Ois aika inhoo soittaa noin!!

JA sitte... me haluttais adoptoida lapsi, sillä siinä iskis kaks kärpästä yhdellä kertaa =) lapsi saisi rakastavat vanhemmat (ja suvun ja muut läheiset) ja turvallisen kasvuympäristön ja me saatais kauan kaivattu lapsi... ja adoption myötä saisi uusia tukiverkostoja ympärilleen, kun me päästäis piireihin =) eli vertaisryhmään, jossa kaikki osalliset olisivat avoimesti ryhmässä =) olis adoptioperheiden yhteydenpitoja niin puhelimitse, vieriluine ja maaryhmätapaamisin yms Me ei oltais yksin, vaan aina olis joku jolta vois kysyä neuvoa ja pyytää tukea ja antaa tukea ja kaikkee!!

Mut sitte... me haluttais jatkaa hoitoja, jotta voisimme kokea itse raskauden, odotuksen, synnytyksen ja nähdä lapsessa meidän omat piirteet ja kaikki muu perintötekijä....

Mutta onko tää turhaa tää hoidon oottaminen ja jonottaminen... ku se ei takaa mitään!!!???

Ku me saatais jo lääkäriltä lausunto, että olemme hedelmättömiä... että taistellaanko me tuulimyllyjä vastaan??? Että menikö meillä tässä vuosi hukkaan sillä, että me vaan hyvää hyvyyttämme ei haluttu viedä adoptioprosessissa sossujen aikaa turhaan eikä toisen parin adoptioprosessipaikkaa... Ku kuitenki käy nin, että me emme raskaudu ja sitte het eka menkkapäivänä mä soitan sossulle, että nyt aletaan kotitutkimus...

Ku sossuki sano silloin aikanaan, että kyllä he voi sen kotiselvityksen tehdä tän meidän hoidon aikana - MUT MÄ EN VAAN HALUNNU! ku ne vois tuhlata aikaasa meihin turhaan, ku jos me sit raskauduttaiski sen seuraavan hoidon myötä... Sillä jos kotiselvitys ois alettu sillon ku juttelin sossun kans, ni se ois ollu samaan aikaan valmis ku meidän hoidon tulos selviäis...

JA VOI JUNALAVITTA!!! mä tiedän, että ku se meidän hoito epäonnistuu, ni mä masennun TÄYSIN siitä, että ku me ei alettu sitä kotiselvitystä samaan aikaan....että ku menkat alkaa ni ois samantien voinu soittaa sossulle, että lähettää vain ne paperit eteenpäin sinne adoptiolautakunnalle...

VOI VIDU!!! miks pitää olla näin hemmetin ... mikä se on... sellanen joka tekee niin kuin on muille paras... ettei aattele itteään yhtään...

Mut mä vain olen sellainen... kaikessa... hyvin harvoin ajan omaa etuani... ja ku isännän filosofia on sama, ni kyl se sit on parempi mennä oman tavan mukaan...niin että molemmat tietää, että tehdään sosiaalisessa rynässä oikein  - eikä jyrätä yksilöinä...

 

AIVAN SAMA!!!

ristiriitaisuus jatkuu ja tällä hetkellä se vituttaa iha suunnattomasti!! hetken päästä oon taas ok...

Ny lähen valmistautumaan kaupunkipäivän viettoon =) lähdemme pestiksen ja mun serkun sekä hänen ystävänsä kanssa soppaileen, keilaamaan ja ravinteliin syömään =) pisteet hemmettiin!! tää viikko on ollu niin tehoviikko, että ei tän päivän ravinteli sitä kaada!! huomenna sit puntariin =)

MOI!

 

ps tää teksti on kans yhtä ristiriitaisuutta ja sekametelisoppaa, mutta voitte siitä päätellä kuinka sekasi mun ajatukset on =P