Se on jännää, miten ihmiset todellakin ovat erilaisia! JA onneksi olemme!
 
Lapsettomuuskeskustelupalstalla vilahtelee monia monia eri hoitomuotoja ja monia monia -liian monia- hoitokokemuksia! Onneksi seassa välähtää välillä myös onnistumisen kokemuksia!
 
Itse kun olemme menossa IVF tai ICSi hoitoihin (IVF on koeputkihedelmöitys, jossa siittiöt ja munasolut laitetaan samaan labramaljaan, jossa ne sit bilettää ja pyrkii hedelmöitymään - ICSi on mikroinjektio, jossa siittiö viedään suoraan munasolun sisään - molemmissa sitten hedelmöityneet ja jakaantumaan lähteneet alkiot istutetaan suoraan kohtuun, ja toivotaan parasta että piskuinen/piskuiset kiinnittyisivät (max2kpl) loput hedelmöityneet alkiot pakastetaan ja niillä voidaan kokeilla PAS:sia, eli pakastealkionsiirtoa...)
 
niin siis kun itse olemme menossa noihin rankempiin hoitoihin, niin meillä molemmilla on todella isot odotukset onnistumisen suhteen! meitä ei pelota ne aloitushoidot, joissa pitkässä kaavassa ensin kuoletetaan oma hormonitoiminta olemattomaksi -jipii vaihdevuodet! ja sitten äkkisysäyksellä käynnistetään ylihormonituotanto, jolla pyritään siihen, että munarakkuloita kasvais ylipaljon (joillakin muutamia, joillain toistakymmentä, joillain kolmeakymmentä joku kertoi jopa kuudestakymmenestä _HUH_   ja joillakin ei kuitenkaan kasva kuin yks tai kaks -ellei sitäkään)
 
Lyhyessä kaavassa en sitten tiedä, onko se vain niin, että suoraan ekaan kiertoon aletaan piikittämään ja kasvatetaan siihen sitten niitä muniksii... se hoito ei paljoa eroa noista kevyemmistä inssi-hoidoista (vaikkakin inssejäkin tehdään joko luomukiertoon, tai pieneen tablettihoitoon tai sitten piikkihormooniin... ilman irrotuspiikkiä ja irrotuspiikin kanssa (irrotuspiikki on siis sellainen, jolla munarakkula laitetaan puhkeamaan, ja munasolu pääsee irtoamaan)
 
Oli hoitomuoto IVF:s sitte mikä tahansa, ni me ootetaan sitä tosi paljon! silloin kun päästään näkemään se, että tykkääkö meidän sukusolut toisistaan lainkaan, tai onko mulla sukusoluja ollenkaan... sillä munarakkulat saattavat kasvaa myös ilman munasolua... eikä ooo ihmekään jos ei vauvaa kuulu, ku ei ois munasoluukaan...
 
nooh, tota ei parane paljoo ajatella, ettei pää hajoo... mitä sitten tekisimme, jos mulla ei oiskaan muniksii??? olisimmeko valmiit lahjoitussoluihin... ei ehkä... tai ehkä joo... EMMÄ TIIÄÄÄ! en mieti sitä nyt!
 
Jotkut lapsettomat sanovat, että heitä pelottaa aloittaa IVF-hoitoja ja siksi he pitävä tauon hoidoissa... osa perustelee myös sillä, että ei oo varaa... julkisella puolella toimenpide ei ole sen kalliimpaa kuin inssitkään, sillä lääkekatto tulee täyteen heti eka hoitokerralla ja lääkärimaksut ovat sen 22e/kerta... mutta jos on yksityisellä puolella ni rahaa palaa tuhansia euroja yhteen hoitoon...
 
Jotkut ei lähde IVF:n kipujen takia... mutta suurin osa ei ehkä siksi, että se on henkisesti niin ÄLYTTÖMÄN rankkaa!!! aatteleppa, että sun hormonitoimintas lakkautettais ja kokisit totaalisen vaihdevuosioireilun... ja sit taas tuhannella hormonitoiminta käyntiin.... voin vain kuvitella miten mieli siinä heittelee!!! mutta silti mä oon siihen enemmän kuin valmis, ja odotan sitä enemmän kuin joulupukkia lapsena!!!! eikä mua ees haittaa töistäpoissaolot, sillä sitten kun meillä ON se oma lapsi, niin enhän mä sittekää ole töissä...
 
PLÄÄH... olipa taas paljon ajatuksia! ja itseasias ajatuksia on nii paljon etten ehtiny kaikkee ees kirjottaa... täytyy kirjottaa sit ku taas ehdin...
 
Yks asia, josta aion myös kirjoittaa, on adoptiot, sijaislapset, kaksin olo... mitä ajatuksia ne herättää... ne nimittäin herättää paljonkin ja ristiriitaisiakin ajatuksia!!! suurin epäkohta siinä ois se, että en olisi itse kokenut raskautta - en niitä pieniä potkuja sisälläni, en miehen ylpeyttä isyydestään, en läheisten odottamisintoa, en sais vastata kysymyksiin "miten on raskaus sujunut..." senkin haluaisin kokea!!!! mutta raskautta tärkeämpää on lapsi ja hänelle hyvän elämän tarjoaminen - tai ainakin puitteet hyvälle elämälle!... mutta noista siis myöhemmin...