Minulla on ystävä, joka koki elämänsä suurimman iskun ennen joulua: heidän syntymätön lapsensa tuomittiin kuolemaan... Tammikuun alussa vauvan sydän pysähtyi ja synnytys käynnistettiin.
 
Suru oli ja on vieläkin suuri, ja iso ikävä! Mutta kaikesta kamalasta huolimatta, ystäväni jaksaa lohduttaa minua! Hän jopa asettaa meidän kokemuksemme omassa kategoriassaan kamalammaksi, kuin heidän kokemuksensa, sillä me emme ole saaneet kokea odotuksen tuomaa intoa... Se on totta, että meillä ei ole sitä odotuksen kokemusta, mutta meillä ei ole myöskään menetyksen kokemusta!
 
Itse uskon, että meidän tilanne ei todellakaan ole paha, sillä me ei voida surra sellaista, mitä meillä ei ole edes ollut - he ovat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kokea onnellisen odotuksen! Mutta pahinta mitä voi olla, on se, että odotetaan onnellisena, ja yhtenä rumana talvipäivänä kaikki romahtaa!
 
En osaa pukea sanoiksi kaikkea, mitä haluaisin tuosta asiasta kirjoittaa... mutta ystäväni asenne on kertakaikkiaan ihailtava! Hän se jaksaa kuunnella ja kysellä meidän voinnista ja tilanteesta, vaikka kaikki mitä puhumme, muistuttaa häntä siitä, että oma rakas vauva asustaa nyt enkeleiden maassa.
 
En missään nimessä halua, että kaikki ajattelisivat nyt, että mä vertailen tilanteita, sillä milijuunaan kertaan oon sanonut kaikille, että tilanteita ei saa verrata! Odottaminen, keskenmeno, kuolema, yrittäminen ja kaikki... kaikissa on omanlaisensa suru, omanlaisensa ilo, omanlaisensa pettymys! Niitä ei vain voi missään tilanteessa verrata keskenään! Tuntemuksista ja kokemuksista voi puhua, mutta se ei tarkoita, että niiitä verrattaisiin toisiinsa tyyliin "me on koettu pahempaa kuin te" "voi teillähän on asiat paljon paremmin kuin meillä" jne...
 
Aijuu, tosielämässä olen törmännyt vertailutilanteisiin: "sulla on sentään mies, mulla ei oo sitäkään" "mitä sä lapsella tekisit, aattele kuinka ihanaa teidän elämä on nyt, kun ei ole lasta joka sitoo teidän omaa aikaa niin, että sitä ei enää edes ole" ... niin, noi molemmat on niin totta - mutta kun se ei ole noin helppoa!
 
Toki nautin miehestäni aivan sanoinkuvaamattoman paljon, mutta kun luonnon kiertokuluku tuppaa olemaan sellaista, että kun on parisuhde, niin sen ulottuvuuksia haluaisi laajentaa seuraavalle sukupolvelle.... mielestäni vaihtoehtona on perheen koon kasvaminen, ei perheen koon pieneneminen! Eli, kun minulla se mies nyt sattuu olemaan, niin normaali jatkumo on lisääntyminen  - ei ero... 
 
Ja mitä tuohon oman-elmän-herruuteen-ilman-lapsia tulee... se jatkumo liittyy myös tähän: kun eletään parisuhteessa, on oman-elämän-herruus muuttunut jo sen myötä, nyt olen tekemisistäni vastuussa sekä itselleni, että miehelleni... en siis todellakaan ole enää OMAN-elämäni-herra, vaan MEIDÄN-elämämme-herratar! Normaalilta tuntuva jatkumo on tässä elämän herruudessa se, että seuraavaksi pitäisi päästä olemaan herra myös jälkeläisten elämässä! Tässäkään vaihtoehtona ei ole se, että pyrittäisiin jälleen kerran ottamaan takapakkia siten, että olisin vain oman elämäni herra! Mutta sitäkään vaihtoehtoa ei sovi unohtaa, että vaikka tällä hetkellä elän meidän-elämämme-herrattarena, niin silti minulla on jäljellä vielä se oman-elämän-herruus... kaikki elämän herruudethan kulkevat ketjussa siten, että ketjun osaset ovat ja pysyvät, eikä asteittain katoa! Minulla on siis oman-elämän-herruus+meidän-elämämme-herruus! Toki tuohon kuuluu myös työ, ystävä ja muu elämän osa-alue, mutta se seuraava verisiteinen jatkumo puuttuu! eli jälkeläisen-elämän-herruus...
 
Onpa monimutkaista...mutta loogista...
 
No kirjoitetaanpas vähän siitä oman elämän herruudesta, millainen herra elämälleni olen... HUONO! sillä mulla ei oikein ole itsekuria! Itsetuntoa kyllä löytyy, kuten myös omaatuntoa, mutta itsekuri puuttuu... ja eniten se näkyy lihavuudessa! Muistan aina olleeni isompi kuin ystäväni, ja olen aina tilanteeseen tyytyny! Abi-vuonna päätin tehdä asialle jotain, ja liityin painonvartijoihin, jossa laihduin 15kg - olinpa yo-päivänä normaalipainoinen :)  Se paino - ja enemmänkin, tuli takaisin 3vuodessa. ja sen jälkeen paino sen kuin lisääntyy ja lisääntyy...
 
Tällä hetkellä painan eniten  kuin koskaan ikinä, enkä tiedä ketään joka painaisi näin paljon! (siis ei ole koskaan kukaan sanonut tätä lukua, kun ollaan painosta puhuttu) Niimpä päätin TAAS tarttua asiaan! Olen nimittäin myös mainoksen uhri! Fitness-murot mainostavat, että heillä on nettiohjelma, joka on oiva tuki painonhallinnassa! No niin oli Keventäjät.netilläkin! Sinne liityin viime syksynä, mutta jaksoin tasan kaksi viikkoa kulkea sen mukaisesti, ja sitten unohdin koko jutun...
 
Mutta nyt, kun useampikin on ääneen voivotellut, että mun läskeistä se lapsettomuus johtuu, ni päätin kokeille, josko asia ois niin... saisivatpahan sitten ihmiset sanoa, että MITÄ MINÄ SANOIN!!! SITÄHÄN MÄ AINA SANOIN!!!
 
Lääkärin kanssa juttelin tästä asiasta, ja hänen mielipiteensä oli sellainen, että stressaan turhia, sillä kun puhutaan lapsettomuudesta ja ylipainosta, niin silloin tarvitsee kaksi kertaa minun kokoiseni naisen, että voisi syyttää ylipainoa... hän käski mun unohtaa koko asia, sillä jos mä sillä ressaan, ni ei se sittte ainakaan tärppää!! Pyysin kuitenkin, että hän määräisi mulle sellaisen metformin-lääkkeen, joka on virallisesti sokeritautilääke, mutta auttaa myös painonhallintaa ja hoitaa munasarjoja! MIKÄ SEN IHANAMPI lääke ku sellanen, joka puuttuu kaikkiin mun epäkohtiin!!!! Lääkäri tuumas, että ei todellakaan ole tarvetta sitä määrätä, mutta että hän mun mielenterveyteni vuoksi sen määrää :)
 
Nyt olen sitä kolmisen viikkoa napsinut, ja ainaki mul on paljon pirteempi olo, ku sokeritasapaino pysyy hyvänä!
 
Niin siitä mainonnan uhriudesta... mä sit ostin kaks pakettii Fitness-muroja, iha vaan sen takia, että saisin koodin, jolla voin oman nettilaihdutussivuston avata... kaks pakettia siks, että toisessa ei niitä koodeja ollutkaan ja jouduin siis ostamaan toisen. mutta onneksi ne on sen verran hyviä ja vitaminoituja, että ei niiten syöminen tiukkaa tee! Nyt mä sit loggauduin fitnessin laihdutus ohjelmaan ja tuntuu et mä oon heti 10kg laihempi :) eli hyvän mielen se ainakin toi! ;) katsotaan ny kauanko jaksan sitä ylläpitää !
 
on taas nii monta projektia meneillään, et mä pimahdan varmasti parin kuun sisällä... mut eletään nyt täysillä, ku vielä pystyy!
 
nyt ylös ulos ja lenkille! on siellä niin mahtava ilma! Pikkupakkanen ja taivaalta tippuu isoja lumihanskoja! Illaksi yöksi ja seuraavaksi päiväksi mennään kummipojan luo, joten taas saan monta aihetta, mikä vakuuttaa meitä siitä, että mekin haluamme oman lapsen!