Kuten jo aiemmin taisin kertoa, niin hain kirjastosta toistakymmentä kirjaa, jotka jotenkin käsitteli lapsettomuutta -ja keskenmenoja.

Illalla sitten arvioin, että minkä kirjan ensimmäisenä ahmisi, ja olo oli sellainen, että kyseessä täytyy olla kevytkirjallisuus, eli ei tiedettä eikä omanelämänkertaa. Valitsin kasasta kolme, joita sitten selailin ja punnitsin ja sumplin ja pähkäilin. Valitsin ensimmäiseksi sielun repijäksi Ben Eltonin Vauvahorkka, ja olin neljä sivua lukenut, niin olin jo nauranut, lähes itkenyt, masentunut ja vaipunut euforiaan :)

Luin kirjaa kamalalla kiireellä eteenpäin, sillä se oli NIIN HYVIN KERROTTU!!! luin isännällekin pätkiä sieltä täältä ja siten häiritsin hänen nukahtamistaan -aina kun olin pätkän lukenut, hän nauroi niin, että unihiekka poistui silmistä :)

En kerro kirjasta enempää, kuin että siinä pariskunta on päättänyt kirjoittaa tunteensa päiväkirjaan (tai kirjeenä "ystävälle" ja itselleen) ja on kuin itse oltais kirjoitettu (tosin mun mies ei ole niin äijä, kuin mitä siinä se Sam on, mutta silti ;) )

SUOSITTELEN!!!!!

Itellä on taas paljon parempi olo lapsettomuutensa takia, sillä kyseinen kirja avasi jälleen kerran mun silmiä - kuinka avonaiseksi silmät voi tulla, ennen kuin jotain oppii pysyvästi?

Aamulla isännän kello herätti kuudelta ja meitsi vain käänsi kylkeä, sillä oma kello herättäis vasta seitsemältä. Näin kuitenkin unta, että kelloni herätti ja noustessani näin että kello onkin vasta kuusi, joten päätin lukea tuota kirjaa - ja ärsytti, kun en saanut tekstistä selvää eikä mikään enää naurattanut... mutta sitten heräsinkin oikeasti kellon soittoon ja koin helpotuksen, että kirja ei tehnytkään mulle temppua - tempun tekikin uni :)

JUURI NYT RAKASTAN MAAILMAA!!