työkaverista vielä.

Mä niin TOIVOIN torstaina, että mä unohtaisin sen sanat pitkän viikonlopun aikana... mutta en... en ole unohtanut, ja kun vain näen tai kuulenkin hänet, niin muhun sattuu...

Perjantaina siltä tuli tekstiviesti, että "miten meni, onko kaikki ok?" ni mä en pystyny vastaamaan siihen. Mun teki nii lujaa mieli laitaa, että "älä SÄ sitä ressaa" - ja ku en noin voi sanoa, ni en sit vastannu mitään. Lauantai-iltana sit laitoin hyvin lyhyesti että "meni ok. 6/07 tehdään" siltä oli sit viel tullu viestiä että "ai siis siihenkö asti sä sit piikittelet" ni en vastannu yhtään mitään. aattelin et töissä kuitenki pitää kertoo mitä tuleman pitää.

ja hethän se ma aamuna alko kyseleen, mut en pystyny kertoon. sanoin vain lyhyesti perusasiat, et pillereitä eka ja sit kiintiöpäivänä toimenpide ja samat hoidot ku insseissä. eikä se enempiä kyselly, vittuili vaan siitä et ku alan syömään pillereitä.

NO ALAN SIKS KU LÄÄKÄRI MÄÄRÄS!!!! en perustellu asioita sille yhtään... eikä se oo kyselly.

ja oon saletti siitä, että se kyseli vaan siks, et se on utelias! ei siks että se olis aidosti kiinnostunu!

onneks se on ens viikon lomalla!!! tää vikkohan loppuu jo huomiseen!!! me ku pidetään toimisto torstainkin kiinni, että voidaan laittaa kodeissamme pääsiäistä.

mä vain olen luonteeltani sellanen, että suutun ja loukkaannun TODELLA harvoin, mut sit ku niin käy, ni sit se on menoa! ja ku suutun ni osotan mieltäni, mut ku loukkaannun ni olen hiljaa ja pyrin olemaan näkymätön.

mut ei mul kyl oo kiinnostusta alkaa välejä paikkaamaan, sillä mä en oo tehny enkä sanonu mitään väärää - eli ei ole mun asiani pyydellä anteeksi... ja toivon että tän ja ensviikon aikana unohdan! vaikka tiedän että kokonaan EN pysty IKINÄ unohtamaan, mutta...