seuraan päivittäin kymmeniä blogeja ja harrastan blogiketjuilua, eli siirryn kommentoijankin blogiin jne... todella monessa kirjoitetaan siitä, kuinka puolisot kinastelee ja riitelee... siitä sitten aattelin kirjoittaa tänne omaani, että me ei riidellä juuri koskaan... me ei osata... toki me sanaillaan ja mökötetään ja osoitetaan mieltä, mutta koskaan ei oo huudettu eikä räyhätty eikä nimitelty eikä käyty käsiks eikä mitään!

me puhutaan asioista ja esitetään omia mielipiteitä ja jos ollaan eri mieltä, ni vedetään hetki henkeä ja palataan asiaan sitten, kun on omat argumentit hiottu niin hyviks, että toinen alkaa myöntymään =P

mä myönnyn harvoin =P ja isäntä antaa harvoin periks =P joten siitä seuraa mykkäkoulu ja mä voin mököttää vaikka viis päivää!!! tosin se tarkoittaa sitä, että juuri sen asian takia mökötys alkaa, sit ku mökötän, ni kaivan vanhojaki asioita mieleen ja mökkääminen lisääntyy niiden voimasta, sit alan miettii elämän muita kurjia asioita ja mökötyksen voima kasvaa, sit lopuksi riudun lapsettomuuden kurjuudessa ja siinä vaiheessa olen jo masentunut ja siinä vaiheessa on pakko hakea tukea isännältä! vedoten siis lapsettomuuteen, ja kun vyyhtiä lähdetään avaamaan, ni kohta on taas aurinko nousemassa ja elämä hymyilemässä =)

luin muuten sen Jarmo Björqvistin (eiku mikä se oli) nettikirjeen, ja moneen otteeseen jouduin pysähtymään ja ajattelemaan, että ovatko he olleet "epänormaaleja" vai olemmeko me "epänormaaljea" ku me ei läimäytellä toisia, me ei paiskota ovia, me ei käydä toistemme vaatteisiin (rinnuksiin) kiinni, me ei jouduta lukitsemaan toisiamme syliimme jottei toinen riehuisi, me ei uhkailla jatkuvasti erolla, me ei uhkailla muutenkaan, me ei käytetä henkistä väkivaltaa.... rupesin miettimään, että onko tollainen toiminta normaalia.. toivottavasti ei!!! olisi kamala ajatella, että naapurit ja ystävät ja tuttavat käyttäytyvät noin... mielestäni tuollainen käyttäytyminen ei ole normaalia, ja jos sellaista joillakin on, ni mielestäni siihen pitäisi puuttua!!! niiden, jotka asiasta tietävät! tai pariskunnan itse!

mutta mitä siitä tulis jos pariskunta yrittää tehdä asialle jotain, toiminta johtaa riitelyyn ja otteet sen kuin kovenevat!!??

mieluummin mä osoitan mieltä ja mökötän, ku alan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan!

hitto, että mä rakastanki mun miestä!!! me ollaan niiiiin tasavertainen pariskunta, että meidän elämä on aika ruusuista! tosin mä olen niin vahva persoona, että jos mua kohtaan esiintyisi jonkinlaista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa tai alistamista tai muuta sellaista, ni tää tyttö lähtis ja lujaa! mulle ei aleta ryppyileen =P ja samaa uskon isännästäki! =P

ja onneksi te vakiblogiystävät annatte kirjoituksissanne sellaisen kuvan, että myös teillä kaikki on ok!!!! mut ehkä yhtenä suurena tekijänä on se, että me olemma kaikki pariskuntia, jotka painimme parisuhdekriisin kanssa - eikä siihen sovi yhtään enempää negatekijää, kuin lapsettomuus!!!    onneksi teidän kirjoituksistanne huokuu rakkaus puolisoitanne kohtaan!!! (riitoineen ja helline hetkineen)

tosin björkqvisteilläkin "kaikki" alkoi lapsettomuudesta.... ei hitto!!!!!!!

mut ku koskaan ei tiedä kuinka käy!!! toivotaan vain parasta! että vaikka lasta ei koskaan saaitaisikaan, niin se puoliso olisi vierellä aina ja ikuisesti ja elämä luistaisi muuten....

mun rakkauteni on ainakin voimistunut tämän kriisin aikana!!! ja uskon, että isännän myös!!!!