Nyt on piikitelty viikko, eikä mitään kamalan erikoisia tuntemuksia. Toki voimakkaampaa ku inssipistoksissa, mutta vielä ei ole tullut hajuherkkyyttä eikä oksentamista. Etova olo on ollu nyt pari päivää, mut ruoka maistuu vielä.

Alavatsatuntemukset on "pahimmat", oikean munasarjan tietämillä olen ihan itsekin tuntevinani sormeiluissa "kyhmyn" mut vasemmalla ei ole oikeestaan mitään. Oikealla on _kokoajan_ paineen tunne ja tuntuu jopa sellasta "nestekierron" ääntä, eli pulputtelua ja housun vyötäröä pitää puolenpäivän jälkeen löysyttää ja kotona pitää vaihtaa kuminauhahousut, jotta mikään ei puristais.

Kuinkaha hönttä mä oon sitte KUN mä olen raskaana? Ku nyt JO silittelen munasarjojani ja juttelen niille *hih*.

Hotellipaikkoja eilen katseltiin, mutta inhottaa ku vielä ei voi varata mitään, ku ei osata tarkemmin sanoa, että milloin reissu tampereelle tulee. Aluksi yritettiin, että punktio ois ollu maanantaina, sit siirrettiinkin niin, että se ois ti tai ke, mut maanantaina ku kävin ultrassa, ni lääkäri sano, et saattaa sitteki olla maanantaina... ja että vasta perjantaina selviää tarkemmin.

Toivottavasti saahaan yöpaikka!! Ois kaameeta, jos ei saatais! Pitäsköhän kysyä vanhempien asuntoautoa... jaaa, mut se on yhteisomistuksessa ja just nyt niiden toisten omistajien hallussa... Asuukoha siel sukulaisia? Tuttavia asuu, mutta tällaisessa tilanteessa en taatusti jaksa seurustella... Nooh, mut ei auta ku oottaa perjantaille ja sit het alkaa soittelee hotelleja läpi. Haluttais tietysti ihan oma huone ja tv, ku pitää saaha olla rauhassa ja ku kökötetään huoneessa, ni telkkari on kyl iha must juttu =P

Mieliala on pysynyt HYVÄNÄ kokoajan =) Santtukoiran tarina on saanut mielen haikeaks ja tunnemaailmasta pintaan pelon siitä, että omille koirille sattuis jotain... mut sit taas puutarhan hoito -tai no pihaksi sitä voi vasta kutsua- on saanut ajatukset hyvin pois kaikesta surusta ja murheesta.

Ja muuten, ihan suotta en koirieni puolesta pelkää, sillä valkoinen koiramme, Vilma, oli satuttanu eilen oikean tassunsa, mut kukaan ei tiedä missä ja miten. Vilma antaa koskea tassuun, mutta on erittäin varautunut. Se halttaa sitä - paitsi silloin kun on jotain kivaa nähtävää ja haisteltavaa (esim vieraat koirat, keksit, naapurin pappa). Aateltiin vielä tää päivä tarkkailla, sillä kyllä se niin hyvin kävelee sillä. Huomenna pirrautan lääkärille, jos se viel illalla halttaa.

Mutta siis kokonaisuutena elämä maistuu hyvälle! Viikonloppuna voi alkaa jännittää vähä enempi, mutta... onneks bestis on järjestäny (itelleen) sijaistoimintaa ja me päästään osalliseks =) aika kuluu hyvässä seurassa nopeesti ja HUPS se onkin kohta jo treen reissu =)