Eilen illalla ensimmäinen vertaistukiystäväni kyseli kuulumisiani ja yritti kovasti lohdutella, että vielä joskus meillekin lapsi suotaisiin. Olin sen verran herkällä päällä tämän suhteen, että kirjoitin hänelle takaisin kärkkäin sanoin, että "noi on niin tyhjiä sanoja, että ku KUKAAN EI voi luvata meille lasta, ni sanat kaikuu silkkaa tyhjyyttä ja tuntuu turhilta. En tiedä, mitä haluaisin kuulla, nyt vain on tällainen olo"

Stinna kuitenkin oli viksu ja kirjoitti mulle takaisin järjen ääntä ja avasi suohumuksen täyttämät silmäni: "Ne onkin tyhjiä sanoja, mutta niin on nekin sanat, että muka ette saisi lasta koskaan, koska KUKAAN EI ole niin todennut!! ja mieluummin tyhjiä toivon ja jaksamiseen panostavia sanojia kuin tyhjiä toivon menettämisen sanoja"

Ja tottahan se on ! Vaikkakin turhilta edelleen tuntuvat, mutta...

KIITTI STINNA!

Ja kyllähän mä kirjoitin hänelle myös, että olen aika loppu tämän lapsettomuuden takia, mutta että nyt olen listannut elämässäni hyviä asioita, ja olen tullut siihen tulokseen, että meillä on aivan mahtava elämä ilman lastakin! Mutta olisin myös valmis elämään kurjemmin, kunhan saisin lapsen!

Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen kaikesta mitä meillä jo on!!! Mutta olisin myös ihan tuhottoman sanomattoman onnellinen ja kiitollinen, jos saisimme vielä lapsenkin!!

mä oon vähän tällanen, että "heti KAIKKI mulle NYT!" että onhan tää opettanut kärsivällisyyttä ja avannut silmiä muuten kaikelle, mitä ympärillä on!

Mutta silti sisälläni jäytää "tahdomme lapsen"