on tuo puutarhan laitto vaan sellaista terapiaa! vaikka kovasti näkyvää tulosta ei saa, ni silti tekeminen on mieltä rauhottavaa!

Ja mitäs muuta onkaan väsätty, ku ruusupenkkiä =) nyt on tuettu 6,5 metristen penkkien reunat, laidoille on kiinnitetty muovit, jotka estää multaa valumasta lautojen raoista. lisäksi pohjalle on levitetty 10cm pavosenheskaa. multaa odotellessa =) sit alkaa se MUN osuuteni, eli istutus. tälle kesää en taida vielä laittaa niitä maanpeittokasveja siihe etualalle, vaan annan ruusujen rauhassa juurtua aloillaan. 

Ostin tänään Ainon ja Ahtin kunniaks kaksi puutarhaenkeliä. Toinen on parikytsenttinen, mietteliäs pikkuenkeli ja toinen on kolme-nelkytsenttinen iloinen enkeli, joka pitää isoa lehteä edessään, jotta linnut voiva mennä pesulle =) Ne mä aion asettaa tohon paljon värkättyyn ruusupenkkiin. Moni saattaa ajatella, että "on toi tollo, ku suree jotain paria soluklönttiä" tai "eihän toi ole menettäny yhtään mitään" ni haluan puolustaa, että olimme nyt enemmän raskaana kuin ikinä koko liki kolmekytvuotisen elämän aikana. Aino ja Ahti oli meille TOTISINTA TOTTA!! Me todellakin menetimme KAKSI IHMISEN ALKUA!!

Äiti ja isä on ollu suomi-tutuksi lomareissulla, ja he lähtivätkin tänään jostain pohjoisen venäjän rajalta ajelemaan kotiin, sillä huoli meistä taisi olla kova. mua tietysti kiukutti, että niitten piti keskeyttää lomansa... mut kyl me niille kahvit tietysti keitettiin. katseltiin lomakuvia, joita olikin uuden teknologian myötä yli 500kpl =) maisemat oli mahtavat, joten hinku päästä kiertämään suomen luonnon nähtävyyksiä kasvoi - onneks kasvoi, sillä reilu viikko, ni alkaa 2vkon LOMA!!!

Äiti toi matkalta meille muistoksi ihanan sydämen muotoisen kiven, jossa toinen sydämen puolikas on valkoista kiveä ja toinen harmaata. Se on TODELLA kaunis ja ihana ja kaikkee (ollaan äitin kans kivifriikkejä) ja hän oli löytänyt sen meille Ainon ja Ahtin muistoksi sen jälkeen, kun epäonnistuminen kävi ilmi. Aion asettaa senkin tohon ruusupenkkiin - ainakin siksi aikaa, että löydän paremman paikan.

Mulla on kyl sellanen vika, että kun mun mielestä kaikki pitäs olla symmetriassa! Eli kun terassilla on portaitten kahta puolta ruusupenkit, ni niis pitäs olla samat elementit ja koristeet ja kaikki siten, että ne ois toisiinsa nähden symmetriassa... siksipä epäilyttää laittaa se sydänkivi siihen, ku sit toiselta puolen puuttuu se jokin. Toisaalta, on mul etupihal sellanen kiva kivirypäs, ni jospa laittaisin sen siihen =)

Eli fiilis on parantunu huomattavasti! Öisin ja aamuisin kaikki tuntuu vaan niin hemmetin vaikealta. Näin illalla ei oo hätää, ku on häsänny niin et ku menee sänkyyn, ni uni käy kimppuun aikasta heti. Uneen on ihana paeta elämää!!! Sitte ku mun uneni häiriintyy, ni sitte on aika ottaa yhteys ammattiapuun.

Mut jos aamul herää aikaseen, ni sit on vaikeahko nukahtaa uudestaan, ku sit on taas virkee ja aikaa ajatella murheita.

Isäntä pitää vielä toivoa yllä siitä, että toinen piskuisista ihmisen aluista ois vielä kyydissä... mut mä en jaksa uskoa! Enkä haluu elätellä turhia toivoja! Ja ku tota limakalvomössöä vuotaa siinä määrin, että edes sitkeinkään sissi ei taatusti jaksa rokkua seinämällä!

Mut joo, olishan se iha hemmetin ihanaa! Vaik ensin mä aattelin, että niiden pitää molempien tulla pois, jos ovat tullakseen, sillä miksi toisella olis oikeus ilmestyä ihmisenä tähän maailmaan  - ja toisella ei... eiks ne kuulu yhteen! ... Mut nyt olisin kyl valmis ottamaan edes toisen.

Eräs ystäväni sanoi, että pitäisi kiukuta ja raivota, jotta saisi purettua paineita... mutta ku mä en OIKEESTI tunne kiukkua, vihaa, raivoa, katkeruutta tai muuta negaatiota tätä asiaa kohtaan. Mulla kun ei ole ketään, ketä syyttää, kelle suuttua tms! Miksi siis saastuttaa sisimpänsä negaatioilla?? Taidanpa olla sellanen peruspositiivinen ihminen, jolle  pienikin on kaunista =)

Mut lupaan, et het ku löytyy joku syyllinen, ketä voi osoittaa sormellaan siitä, että emme onnistu, ni sit mä voin sanoo pari valittua sanaa!!! Nyt on vain tyydyttävä kohtaloonsa... tai kahteen kohtaloon!

Voi kun pääsisin unissani jälleen sille tasolle, että mulle kerrottais, miten valitaan ne, jotka ovat valmiita vanhemmiksi... kun mullehan näytettiin se, että miten lapset "valitaan"... mut unta odotellessa.

Tässä tän päivää häärätessä mietin muuten sellaista, että jos se, joka vanhemmuudesta päättää, ni jos se on sitä mieltä, että meille ei vielä voi lasta antaa, ku meillä on niin paljon tässä kotona vielä tekemistä. Mutta sitten aattelin, että ei se voi mennä niin, sillä omakotitalohan on ikuisuusprojekti... ja miljoonat muut ihmiset pystyy hoitaa kodin ja lapset - ni miksei me pystyttäis?

Sit mietin sitä, että kun astrologi luki aikoinaan mun kartasta, että vuonna 2008 on luvassa perheenlisäys, ni siihenhän me vielä pystytään! Eikös se mee nii, et jos maaliskuus 2008 tärppää, ni se voi syntyy viel 2008 - ja jos oikeen tiukalle rajaa, ni onhan seki perheenlisäys, ku onnistuu raskautumaan - ni siihenhän meil on viel puoltoista vuotta aikaa =P

Mut toivon, että viel tälle vuotta ehdittäis hoitoihin, ni Kela maksais meidän lääkkeet ja matkat "100 %:sesti" sit vois säästää nekin rahat ensvuoden hoitoihin tai adoptioon. Mehän kyl avattiin hetki sitten 1000 euron sijoitusrahasto, joka aiotaan nostaa ulos vasta sitte ku on aika maksaa adoptio - tai jos sitä ei tule, ni sit säästetään lasten elämää varte. Mikä ois kivempaa ku maksaa lasten tärkeät harrastukset säästöillä (esim ratsastus *hih*)

Voi ku tää positiivisuus ois pysyvää, sillä tää on vanha satu! tuo satu, joka on ottanut vallan viimeisen parin vuoden aikana, on liian kärkäs ja ilkee... tällanen iloinen positiivinen satu, joka saa onnen pienistä asioista, on paljon paljon kevyempi kantaa!!! kevyt kuljettaa mukana ja fiilistä on kiva jakaa ympärilleenkin. sovittaisko, että tää satu ois pysyvä!?