Mä oon nyt niin yltiöhyvällä tuulella, että en osaa ees SUUREMMIN pahoittaa mieltäni, vaikka kaikki sanoo, että mulla ois oikeus. Antaa positiivisen olon jatkua!! Mielelläni olen hyvällä tuulella, vaikka toisen sanat satuttaakin. (ja toivon, että Pelle-Pelotonkin ymmärtää nyt pointtini ja kokonaisuudesta irroittamisen)

Perjantaina sain kivoja vieraita. Ystäväni kaukaa kaupungista tuli reilun vuoden ikäisen poikansa kanssa meille. Oli ihana nähdä ja kiva jutella - ja sitä kesti reilu 3h.

Sitten se sano:"Mä en voi ymmärtää ihmisiä jotka saa keskenmenon, että miks sitä pitää surra??? Eihän siinä OIKEASTI menetä mitään! Ku mitään ei ole vielä ollutkaan!" no sitä siinä sitten puolustelin, että mä ainaki otan raskaasti jos menkat alkaa ja varmasti koen menettäneeni kaksi pientä IHMISEN alkua! Siihen se vaa sano että "sitte vaa het uutta putkeen, ei sitä kannata jäähä suremaan. Miksi kantaa surun taakkaa mukanaan läpi elämän, ku uusia mahdollisuuksia on?" Sillon tuli sellanen olo, että "tuossa on ovi!" (meillä kun on yhteiset rakkaat ystävät, jotka ovat menettäneet enemmän kuin mitä kenenkään soisi menettävän!!! ja sekin voidaan luokitella keskenmenoksi, joten sanat satutti mua tosi lujaa.

Mutta sitkeänä sissinä ja positiivisella päällä ollessani annoin vierailun jatkua (toki kelloon vilkuillen ja sanoja muistellen)

Sitte se lohkas:"ja teitä mä en meinaa ymmärtää lainkaan! te suollatte tuhansia euroja jonku lapsen hankkimiseen!? ois sille rahalle varmasti muutakin käyttöä! mä en voi ymmärtää, että joku on valmis MAKSAMAAN lapsesta! varsinkaan ku te ette TIEDÄ mitä se arki lapsien kanssa oikeasti on!"

Silloin sydämeen sattu iha sikana... mutta jaksoin positiivisuuteni voimin selittää ystävälleni, että miksi me lapsen haluamme ja miksi me olemme valmiita siitä vaikka maksamaan, ja mitä meillä jää kokematta, kun meillä ei ole lasta. Ja selitin myös, että tiedämme lapsiperheen vaikeatkin ajat ja asiat, mutta että silti haluamme perheeseemme lisää ihmisiä.. se meni tosi hiljaiseks ja siinä vaiheessa tuli puheeks, et mun piti lähteä kummipojan luo yökylään. Oli siis hyvä aika päättää vierailu.

Isäntä yritti lohdutella mua, että "parempi että se sano suoraa ku niin et selän takana spekuloi ja sit joku kertoo asiasta sulle" mutta ei se vähentänyt sanojen merkitystä. Eikä sitä, että mä petyin ystävääni! Hän on nimittäin ollut mulle tärkeä tuki, joka on koko 2,5 vuotisen taipaleemme tukenut ja kannustanut minua.

Hän kyllä selitteli ymmärtämättömyyttään sillä, että hän on vain tosi väsynyt lapsiin (4vuotias ja 1v2kk ja päivät pitkät päineen lasten kanssa)

Mutta onneks en pahemmin pahoittanut mieltäni, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut se, että vaivun synkkyyteen... onneks Ahti ja Aino on saanu mun mielen virkeeks!!! Mä oon töissäkin naurellut ja jutellut iha koko päivän!! Ja kaikenlisäks oon viel ollu tehokaski töitten tekemisessä =P

Toivon, että ystävälläni oli vain erittäin huono päivä (tai ajanjakso takana) ja tylyys ja kovat sanat johtuu siitä. Muulloin kun hän on ollut oikeestaan kaikista ymmärtäväisin lapsellinen tukija. Hän kun on AINA halunnu lapsia ja tekemällä tehny nääki molemmat. Yhdessä yritimme raskautta silloin kun he yrittivät nuorimmaistaan. Väsymys on vienyt ilon heidän lapsiperhe-elämästä ja mietin tässä, että miten voisin auttaa heitä samoin, kuin autoin toista ystävän perhettä.

Mulla ei vain just nyt ole voimia lähteä tukemaan heidän perhettään, ku oma elämä on nuoralla kävelyä: odottelua, piinaa ja haaveilua - ja pelkoa siitä, että kaikki romahtaa yhden pienen veritipan myötä...

Ja tietenkin tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että mulla ei ole aikaa auttaa heitä... Haluaisin myös soittaa hänelle ja jutella noista kommenteista - ja saaha selville, että hän ei oikeasti ole tota mieltä... PLÄÄH!!!!!!!!