eilen nimittäin oli viimeinen yhteinen työpäivämme!!1 JA MÄ OLEN HENGISSÄ vaikka välillä tuntui, että se maha tappaa mut!! syö hitaasti solu kerrallaan niin, että en pysty pitämään itseäni kasassa ja lopuksi ahmaisee jämät yhellä isolla haukulla, pureskelee pikkasen pienemmäks ja sit nielaisee lopulliseen tuhoon...

mut ei! mä olen enemmän kuin hengissä!! tunnen kropassani fyysistä kipua eilisen ruusupenkkirakentelun jäljiltä - ja kipuhan on merkki elämästä!

miten voikaan vauvamahalla olla niin helevetin suuri vaikutus AIKUISEN mieleen??? välillä musta tuntu, että mä kertakaikkiaan vain hajoan työkaverin edessä, kun maha pömpöttää silmieni edessä.

välillä pelkäsin mennä töihin, sillä tiesin, että maha tappaa mua kokoajan enemmän ja enemmän.

pelastukseni taisi olla se, että tein aamupäivät töitä toisaalla, enkä siis nähnyt mahaa iha koko päivän

välillä pelkäsin nostaa katsettani työpöytäni pinnasta, sillä tiesin että maha tappaa minut

välillä pelkäsin avata korvani ympärillä olevalle hälinälle, sillä tiesin, että puheet mahasta ja sen sisällöstä tappaa mua hetki hetkeltä enemmän ja enemmän.

välillä pelkäsin edes haistella, sillä tiesin, että aistin mahassa olevan vauvan tuoksun ja tiesin, että se tuoksu tappaa minua henkisesti kokoajan vain enemmän ja enemmän

mutta hidas kidutuskuolema ei onnistunu!!! yhteiset päivät ovat nyt ohi JA MÄ OLEN HENGISSÄ!!! osittain selvästi kuolleena, osittain vahvempana kuin koskaan...

kokemus tuo vahvuutta!!

mä nimittäin jäin nyt kahden viikon kesälomalle ja kun palaan töihin on maha alkanut oman kesälomansa ja siitä jatkuu sitten äitiysloma

MÄ NIIN PELKÄSIN!!! MÄ NIIN PELKÄSIN!!! ja en tiedä, tiesikö sitä kukaan... kaikki vain luulivat, että mä olen katkera ja kateellinen ja vihainen mahasta... mutta ei MÄ PELKÄSIN SITÄ, MITÄ MINULLE TAPAHTUU, KUN MAHA TAPPAA MINUA PALA PALALTA

mutta nyt se on ohi ja MÄ OLEN HENGISSÄ!!! *huokailee*