ja en menettänyt kertaakaan itsehillintääni!! en itkenyt kertaakaan!! ei edes itkettänyt kertaakaan!!! (paitsi silloin kun luin valveunestani, jossa näin äitini raskausmahan silmieni edessä, lähes kosketeltavan konkreettisesti)

omia tunneskaaloja oli hyvä kerrata! ja hyvää teki se, että huomasin, että pystyn käsittelemään vanhoja aiheita tunteettomana!!!

tosin, lapsettomuus on nyt ollut sen verran taka-alalla, että se ei ole vaivannut mua henkisellä raskaudellaan mitenkään. ajatuksissa se on ja mielikuvia koen siitä, että "miltä tämä tekeminen tuntuis jos meil ois lapsia" jne

mut nyt on se vaihe, että tuntuu, että en edes halua lapsia... tää taitaa olla itsesuojeluvaistoa ja tunteiden pakkotukahduttamista!!! kohta tunteet nousee taas astetta rankempina pintaan, mutta se on sen hetken murhe

lähiaikoina olen hokenut mantraa: "NAUTI TÄSTÄ HETKESTÄ, TÄSTÄ TUNTEESTA! ÄLÄ MUREHDI MENNEITÄ ÄLÄKÄ PELKÄÄ TULEVAA!!"