NYT olen huomannut itsestäni sellaisen, että kun olen ollut vauvan seurassa, niin jäkitila on aika raastava!!

tänään olimme keskosTuomaksen seurassa - iloitsin Tuomaksesta suunnattomasti!! komea ihana valloittava pikkumies!!

mutta olo sen jälkeen on ollut aivan helvetinmoinen!!! sisällä myllää ihan kokojan! ja se tunne sotkee kaikki muut tunteet! en osaa iloita iloisista asioista täysillä... pystyn jotenkin nauramaan ja olemaan rento, mutta se raastava tunne sotkee kaiken ihan kokoajan. ja välillä vaivun syväänkin synkkyyteen...

meitsihän on ostellut "koko pienen ikäni" vauvojen vaatteita... nyt päätin, että nimikoin kaikki ostamani vaatteet ja lainaan ne Tuomaksen käyttöön - palautuslupauksella!

ja jatkossa ostan niin isoja vaatteita, että ne mahtuvat sitten mahdolliselle adoptiolapselle... sillä tiedän, että en pysty vastustamaan esim sammakokuosisia vauvanvaatteita!!

sain aikoinaan lehden tilaajalahjana kantoliinan, ja lupasin senkin Tuomaksen äidin käyttöön - edelleen palautuslupauksella =)

oho!! piirsin hymiön - vaikka sisällä raastaa!!

ja haluan painottaa, että mua ei raasta vauvat, vaan se, että me emme voi elää vauva-arkea!! emme voi seurata sitä, kuinka hän oppii päivä päivältä uusia asioita! emme voi kertoa muille siitä, kuinka ihana on seurata lapsen kasvua!! meiltä ei kukaan kysele "miten vauvan kanssa on sujunut?" jne jne

no nyt on taas YÖ! ja yöllähän KAIKKI on niin hemmetin suurta... toivottavasti huomenna olo on parempi...

sit tähän loppuun sellainen ilon asia meidän elämässä: tilasin viherpeukalot.fi:stä syysistutukseen liljoja, sammalleimuja, kuunliljoja ja loisto...loiste... vai mikähän tädyke se olikaan... ja sipulisekoituksen... oikeen ootan niitä syysiltoja, kun saan upottaa sormet multaan ja perustaa ja laajentaa kukkapenkkejä...

kiitti hei!