...mä olen muutenki jo väsyny

...mulla on muutenki kokoajan tekemistä

...me ollaan niin paljon pois kotoa

...me tykätään kattoa TOSI paljon telkkaa

...meillä ei oo arkirutiininomaista aikataulua elämässä

...me tykätään reissata omissa reissuissa aika paljon

jne jne jne

 

mutta voisiko se mennä niin, että sitten KUN me saataisiin lapsi(a), niin mä en ois väsynyt, kun mulla olis arkirytmi ja menisin "ajoissa" nukkumaan... ja mä olisin niiiiiin onnellinen siitä(niistä) lapsesta(sista), että mä jaksaisin sen euforian avulla.

ja voisko se mennä niin, että sitte ei enää tarttis täyttää arkeansa telkkaria tuijottamalla ja omissa menoissa lesuamalla, kun ois jälkikasvu, jonka takia häärätä kotona ja viettää yhteistä perhearkea kotona.

ku eikai se voi mennä niin, että tämän kaiken arjen LISÄKSI tulee se lapsiperheen arki??? EIHÄN!! sitähän luopuu omistaan, jotta toisen (jälikasvun) on hyvä olla!

ja mä ainaki katon telkkaa ja lesuan siks, että ei ois kotona niitä hiljaisia hetkiä, jotka muistuttaa siitä, että meillä ei sitä jälkikasvua ole.

katsoin bestiksen kanssa vkl Note Book-leffan. sitä on hehkutettu meille "maailman ihanimpana leffana ja sen lopussa itkee ihan varmasti ja joka kerta"... nooh... mulla meni puolet elokuvasta miettiessä sitä, että millaista meillä on sitten kun olemme VANHOJA. kuka meitä käy tervehtimässä dementiakodissa, kun ei oo omia lapsia. kuinka toinen meistä jaksaa hoitaa toista meistä, kun ei ole lapsia tukena... iha sitä perussettii siis mietin...

ja lopussa itketti kyllä, mutta ei elokuvan vaan oman kohtalon takia... ja samaa ajatteli varmaan bestis - jolla ei AINAKAAN VIELÄ ole edes sitä elämänkumppania, jonka kanssa vanheta edes kahdestaan =´(

mut me onki sovittu, että bestis ja sen lapset käy vierailemassa meidän luona ja me ja meidän lapset hänen luonaan =)