eilen ku oli vitutushetki, ni yks asia mikä mua ärsytti oli se, että mä rakastun ihmisiin aina ensimmäisenä!! mulla on sellanen filosofia, etä "ihminen on rakastettava niin kauan, kunnes toisin todistetaan" ja se on aiheuttanu MONTA murheellista pettymystä sitten, kun onkin käynyt ilmi, että ihminen ei oikeasti olekaan niin rakastettava ku miltä se aluks tuntu...

mä oon AINA innoissani uusista tuttavuuksista ja vaikka toiset sanois että "älä tutustu, on aika inhottava tyyppi" ni mä suutun, että haluan itse tehä omat johtopäätökseni... ja aikani olen rakastunut ja ihastunut ja tykästynyt... kunnes putoan korkealta ja kovaa ja joudun toteamaan että muut oli ihan oikeassa...

en osaa enempiä selittää ilman esimerkkejä, mutta en viiti laittaa tänne julkiseen paikkaan eriteltyjä kokemuksia =P

sit mua eile ärsytti se, että mun elämä on pelkkää lapsettomuutta!!! jos on inho olo, syytän lapsettomuutta (eikä ees välttis pidä paikkaansa, voin olla myös työväsynyt tai muuten vaan kyllästyny) mut AINA syytän lapsettomuutta!!

oon läski lapsettomuuden takia (EI PIDÄ PAIKKAASA!! mä oon lihonu 4kg yrittämisen aikana, ja kaikki muu on tullu sitä ennen)

oon katkeroitunu lapsettomuuden takia (enkä välttis kyl ole! oon ollu niin en-katkeroitunu koko ikäni, et eikö täl iäl oo jo aikaki tutustua katkeruuteen. ja ehkä se katkeruus on kateuden seuraus, ku etelä-pohojammaalaasetha on tunnetusti kateellisinta väkeä)

oon masentunu lapsettomuuden takia (ENKÄ EES OO!!! enhä mä ees oo masentunu!! sehä on normaalia elämää että välillä on synkkää ja välillä vähemmän synkkää ja välillä suorastaan onnellista)

oon erakoitunu lapsettomuuden takia (ENKÄ EES OO!!!! mä oon koko ikäni ollu ylisosiaalinen ja nyt en enää jaksa olla sosiaalinen, ku oon saanu sosiaalisuutta jo iha tarpeeks, ja työsosiaalisuus riittää hyvin!!! eikö se oo normaalia että aikuisena viihtyy enempi kotona!! JA VARSINKI ku koti on iha täysin UNELMAKOTI!!!)

et mä syytän kaikesta lapsettomuutta vain siks, että sitä on helppo syyttää!!! ja kun asian tuntemattomille perustelee kaiken sillä että "no ku on tää lapsettomuuskriisi" ni muut uskoo sen epäröimättä, sillä lapsettomuudesta on tehty julkisuudessa TODELLA RANKKA kriisi!!!

ja ku eilisen illan näitä asioita mietin, ni astuin lapsettomuuskriisissä uudelle tasolle!!! ehkä siis hyväksyn lapsettomuuden ja alan olemaan REHELLINEN tuntemusten syiden kanssa!!! KAIKKI EI JOHDU LAPSETTOMUUDESTA!!!!

tää hoitojonotus on siis tehny pelkkää hyvää!! asiaa on tullu käsiteltyä kokoajan pienellä volyymilla ja nyt alkaa tuntuu siltä, että asia on alkanu olee pysyvästi osa meitä ja psyykkistä ja fyysistä jaksamista osaa analysoida jo vähä muultaki kantilta ku lapsettomuusasemasta...

(nyt sit alan toivoon, että ku asia on siirtyny vähä taka-alalle, ni me onnistuttais sitte luomuna... ku ei enää yritetä ja on luovutettu ja on unohdettu koko asia..)