...mulla on ihan sellanen olo, että me ei enää yritetä lasta... me tähdätään nyt tosissamme siihen adoptioon! se on nyt se ykkösrojekti!

mua ei enää satuta mahat, ei vauvat, ei lapset ei mitkään! Ikea-reissulla käytiin myös lelukaupassa, jossa oli myös vauvatarvikkeita, ja sain sanoa kaverille AIVAN AIDOSTI, että "ei kuule tee yhtään pahaa!! en yhtään hivele vauvan vaatteita!" ja silmät kulki kokoajan kaikissa isommissa vaatteissa ja mietin, että mitä kaikkia tarvikkeita pitää ostaa sitten, KUN saamme adoptiolapsen =) et missähän vaiheessa niitä sitten alettais hankkimaan =P

niin se mieli jalostuu =)

ja kun luen uusia lapsettomuusblogeja, ni luen niitä sillee silmäillen ja todeten "juu, tuttu juttu, mutta onneksi olen jo yli ton vaiheen" (ovistikut, oireiden tutkailu, raskaushaaveet, pelot ikuisesta lapsettomuudesta jne) Mulla kun on nyt sellainen olo, että ME SAAMME VIELÄ JOSKUS LAPSEN!! ja tällaista oloa mulla ei ole ollut ikinä tän kolmevuotisen lapsen yrittämisen aikana!!

 

NIIMPÄ!! tässä kuussa täyttyy kolme vuotta. En ois IKINÄ uskonu, että emme onnistu raskautumaan!! En ikinä!! Mutta nyt pystyn käsittelemään asiaa täysin neutraalisti ja järjellä. Tunteet on jalostunu aivan sikana!!

Johtuneeko sitten siitä, että tää on jo niin tuttua ja niin arkea ja jokapäiväistä, vai siitä, että olemme tosissamme päätyneet adoptioon!?

Tän päivän haaveet ovat: ihana tummaihoinen kikkarapää vauveli tai jopa taapero. Ensimmäisten perhejuhlien järjestäminen adoption kautta saamamme lapsen kanssa. Miten hänen läsnäolonsa vaikuttaa juhlien muotoon jne =)

Tää on niin meidän juttu! Näin isoa helpotusta en ole kokenut ees silloin, kun pääsimme aloittamaan hoidot!

Nyt haluaisin perua sen viimeisen hoidon, mutta taistelen siinä siitä, että olemme kuitenkin jonottaneet kohta 6kk, että jos nyt soittaisin ja peruisin, ni ne sanois, et just on lähetetty kutsu...

ENTIIÄ!