Kun kirjoitin joulupäivänä, että muhun sattui se, että olimme perhepäivällisillä nuorten onnellisten äitien seurassa... niin EN TARKOITTANUT että äidit eivät saa keskustella siitä, miten arki lasten kanssa sujuu, että miten lapset ovat kehittynyt tai muuta... tai että äitien pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä, että heille on suotu lapsia.

En todellakaan tarkoittanut sitä!!

Kerroin vain siitä, miltä musta tuntui olla sellaisten parissa, joiden elämäntilannetta HALUAISIN ITSE NIIN KOVASTI ELÄÄ!! että kuinka se satuttaa, että kun oma haave konkretisoituu ympärillä olevien toimissa. ja kun jokainen sana ele ja teko muistuttaa mua siitä, että mä en sellaista elämää saa elää.

Pahaa tunnetta lisäsi extrasti se, että isäntä koki tuskan, enkä voi hänen tuskansa lievittämiseksi tehdä mitään.

Minä en todellakaan sitten tarkoittanut perheenjäsenten toimintaa kritisoida!! EN!! vaan kerroin täällä omassa blogissani siitä, miltä MUSTA TUNTUI!! miltä lapsettomasta naisesta tuntui olla onnellisten nuorten äitien seurassa niin tärkeänä juhlapyhänä kuin joulu...

Anteeksi tunteeni!

Tunteethan ovat sellaisia, joille järki ei vain voi mitään!

Mun järkihän sanoo iha kokoajan, että anna perheellisten elää omaa elämää täysillä ja ole onnellinen heidän puolestaan ja älä murehi turhia, että elä tätä hetkeä ja nauti niistä asioista, mitkä meillä on iha hemmetin hyvin =) Ja mähän annanki niitten elää ja mähän olen lapsellisten puolesta iha hemmetin onnellinen!! mutta... murehtimiselle mä en vaa voi mitään... en osaa ottaa itteeni niskasta kii ja lopettaa murehtimista... jos joku sen osaa, ni het firma pystyyn, joka opettaa saman taidon muille (ja käärii rahat *hih*)

Mä en voi olla murehtimatta meidän tilannetta... ja nimenomaan meidän TILANNETTA!! sitä tilannetta, että me emme saa elää lapsiarkea... että me emme voi keskustella äitien ja isien kanssa siitä, että miten meidän Ahti ja Aino kehittyy kasvaa käyttäytyy syö nukkuu jne...

Mä en koskaan murehdi sitä että "voi että ku tollaki on laps ja voi ettäku tolla on seitsemän lasta" mä murehdin sitä että "voi että ku meillä ei ole lapsia!"

Ja täälä blogissa mä kirjoitan siitä, millaista MUN elämä on LAPSETTOMANA. ja puran omia tunteitani tänne siksi, että kun olen ne kirjoittaen jäsentäny, ni pystyn jäsenteleen ne oman pääni sisällä ja sitä myöte siirtää ne sen hetken tunteet ja ajatukset taas käsiteltyjen asioiden lokeroon. Ja julkisena näitä kirjoituksia pidän siksi, että TIEDÄN että täällä pyörii kymmeniä lapsettomuuskriisin parissa eläviä ihmisiä, joille mun kokemusten lukeminen tuo lohtua siitä, että omat ajatukset siellä synkän pään sisällä eivät olekaan vain hänen idioottimaisia ajatuksia, vaan joku muukin ajattelee samoin. ja siten jokaisen on helpompi hyväksyä ne omat ajatukset, kun tietää, että se on normaalia (tai että ainaki haikkiski ajattelee niin)

Kirjoituksillani EI OLE TARKOITUS mitenkään loukata äitejä eikä isejä! kirjoituksillani on tarkoitus jäsennellä oman pään arkistoja ja jakaa ajatuksia tämän kriisin parissa eläville kohtalosisarille.

Kenenkään äidin tai isän ei mun kirjoitusten takia pidä kokea huonoa omaatuntoa siitä, että heille on lapsi(a) suotu!! TEIDÄN LAPSET EIVÄT OLE MEILTÄ POIS =) ja eläkää aivan rohkeasti omaa rikasta lapsellisen perheen elämäänne meistä piittaamatta =) ei meidän edessä tarvitse teeskennellä! eihän se ole teidän vikanne, että mun päässä syntyy ajatuksia ja sydämessä on tunteita ja vartalossa on fyysisiä kiputiloja asian tiimoilla!

Ja vaikka mä en olekaan äiti, ni mä TIEDÄN että äidit ruukaavat keskustella lapsistaan ja perhearjestaan ja äitiydestä keskenään! se vain on niin =) äiditkin kaipaavat vertaistukea =) heille sitä vertaistukea on tarjolla PILVIN PIMEIN!! mutta me MAALLA asuvat lapsettomat joudumme tukeutumaan täällä nettimaailmassa olevaan vertaistukeen, sillä maalla ei lapsettomille ole järjestetty minkäänlaisia vertaistukiryhmiä, joissa voisi itse käydä kahvipöytäkeskusteluina samanlaisia asioita läpi, kuin mitä äidit voivat käydä missä ja milloin vain.

Ja ei ole montaa äitiä, joka osaa keskustella meidän lapsettomien kanssa lapsettomuudesta niin kuin me lapsettomat osaamme keskustella äitiydestä ja lapsiperhearjesta. Ihmisillä ei ole käyttäytymismallia siitä, miten lapsettoman kanssa voisi asioista puhua. Mutta meille lapsettomille lapsiperhe-elämä on sen verran tuttua ja tavallista, että osaamme siitä äitien kanssa keskustella =) osaamme kysyä lapsen kehityksestä, ruokailusta, nukkumisesta, itkuisuudesta, vaatteista, leluista, päivärytmeistä, leikeistä, harrastuksista, televisiosta, kirjoista, äidin ja isän väsymyksestä, ajan puutteesta jne jne

Ihan vain vinkiksi kaikille niille, joilla on lapsia: meidän lapsettomien arjestakin voi jutella ihan samaan tyyliin =) voi kysyä, että miten me jaksamme, miten me nukumme yömme, mitä me harrastamme, miten meidän arkirutiinit ja päivärytmit menee, miten meillä menee kriisimme kanssa, mistä kirjoista pidämme, mitä tv ohjelmia katsomme, millaista milläkin matkalla reissulla konsertissa tai muualla arkemme täyttävässä toiminnassa/paikassa on ollut. mitä olemme mieltä ilmastonmuutoksesta? ammattiliittojen lakkoiluista? mitä mieltä olemme karaokesta, leipomisesta, siivoamisesta jne. mikä auto on meidän mielestä paras? millaset naapurustovälit meillä on? onko meillä ystäväpiirissä ketään joka painii saman lapsettomuuskriisin parissa? onko meillä ketään, kenen kanssa voimme asiasta puhua? miten mikäkin hoito etenee? mitä missäkin hoidossa tehdään? millaisia oireita mistäkin hoidosta on seurannut? milloin on seuraava hoito? mitä ollaan mieltä adoptiosta? onko adoptio kohdallamme edes mahdollista? mitä adoptio maksaa? mistä maasta olette ajatellut adoptoida? kuinka kauan adoptioprosessi kestää? miksi se kestää niin kauan? pelottaako adoptio? pelottaako totaalinen lapsettomuus? mikä kännykkä ois sellanen minkä haluaisimme? käytämmekö kännykän kaikkia oheistoimintoja? JNE... meidän kanssa voi keskustella sekä lapsista, lapsettomuudesta, haaveista, tunteista, peloista, harrastuksista, tapahtumista ja KAIKESTA!!!

Mikäli asiasta on mielestämme vaikea kesksutella, niin me kyllä osoitamme sen jotenkin. Joko sivuuttamalla kysmykset sillee yleismaailmalliseen tyyliin tai vaihtamalla itse puheenaiheen. Joskus katsokaas on vaikea jutella esim ammattiliittojen lakkoilusta, ku ei oo mielipidettä eikä ymmärrystä taustoista ja seurauksista =P

Meidän on itse vaikea ottaa esim lapsettomuutta esiin lapsellisten kanssa, sillä lapsettomuus on sellaiselle, joka ei ole asiaa kokenut,  vaikea aihe. se on NIIN HENKILÖKOHTAINEN KRIISI, että se on joilleki jopa arka aihe - jopa tabu. Ja me emme halua tyrkyttää ongelmiamme muille, ellei vastapuoli ole ilmaissut, että hän on asiasta valmis keskustelemaan.

Tokikaan tämä ei koske kaikkia lapsettomia!! KAIKKI eivät ole valmiita puhumaan kriisistään. Mutta heidän kanssa voi keskustella sitten maailman menosta muuten =)

Mutta se vain on aina niin, että me kyllä kuuntelemme lapsellisten puheita (ja TODELLA USEIN muuten siitä, että miten rankkaa ja raskasta se vanhemmuus onkaan, että "kannattaako teidän ny sitä lasta ees tehdä, ku se tuo mukanaan NIIN PALJON huolta ja pelkoja ja työtä, ja oma vapaa-aika katoaa tyystin), mutta meiltä harva äiti kyselee lapsettomuudesta. Sellaiset kyllä kyselee ja juttelee rohkeasti, jotka ovat kokeneet jotain samanlaista itse - tai jotain menetyksiä oman lapsensa suhteen... ja sellaisille on helpompi kyllä puhuakin, kun he oikeasti tietävät edes vähän, että mitä meidän kriisimme on...

TAI JOTAIN!!

tulipa pitkä VUODATUS =)

 

toivottavasti pointtini käy selväksi...pitkistä lauseista ja MONISTA sanoista huolimatta =)